Esikatselu — Kunnolla Vauhtiin -kurssimateriaali (FI). Ei tuotantoa.
Sivu 1 / 1

Kuvan asettelu ja muokkaaminen

Äsken lisäämämme kuva näyttää hieman köpsältä asettelunsa ja kokonsa puolesta. Tavallisesti kuvat vaativatkin asettelua, jotta ne ovat siististi osa asiakirjaa.

Eräs keskeisin asia on se, miten asiakirjan teksti kiertää kuvan. Haluamme, että teksti rivittyy kuvan ympäri.

Lopuksi Word tarjoaa vielä mahdollisuuksia kuvan ulkoasun mukauttamiseen.

Tutustutaan seuraavaksi siihen, miten pystyt asettelemaan kuvan.

Video

Tavoite

Asiakirjassa olevaa kuvaa on muokattu siten, että se rivittyy tekstin kanssa, se on aseteltu linjaan otsikon yläreunan ja marginaalin kanssa, kuvaa on pienennetty ja sille on asetettu kehykset. Asiakirjasi voi näyttää esimerkiksi seuraavalta:

Tehtävä: Aseta teksti rivittymään kuvan ympäri

Asetetaan teksti rivittymään kuvan ympäri. Poista myös nyt ylimääräiseksi jäänyt rivinvaihto, jolla olimme aiemmin tehneet kuvalle tilaa. Asiakirjasi voi nyt näyttää esimerkiksi tältä:

Saavutettavuus ja kuvan asettelu
Tehtävä: Linjaa kuva ylälaitaan ja oikeaan marginaaliin

Siirrä kuva asiakirjan oikeaan reunaan. Kuva tulisi tasata marginaalin reunaan (eli siihen kohtaan, jota pitemmälle teksti ei mene).

Varmista, että kuva on linjassa otsikkorivin ja asiakirjan oikean reunan kanssa. Malli kuvan asettelusta, jossa marginaali on korostettu punaisella viivalla:

Kysymys: Miten saan vihreät viivat näkyville?

Saattaa käydä niin, että vihreät viivat ovat sinulta kateissa. Olet saattanut ottaa pois siihen liittyvän valinnan.

Tehtävä: Muuta kuvan kokoa

Muutetaan seuraavaksi kuvan kokoa. Pienennetään sitä selkeästi pienemmäksi. Malli: